Katso kaikki videot Heikelä Arctic Challengesta >>

Kiitos kaikille kannustuksesta! Tässä muutama tunnelma juoksijan subjektiivisesta näkökulmasta:

Lähtökohdat maratonille eivät olleet mitenkään ihmeellisen otolliset, mutta minkäs sille tekee. Toisin kuin olen taajuudella mainostanut, olin juossut muutamia lenkkejä ennen tapahtumaa. Alun perin tarkoitus oli osallistua Vantaan maratonille 11.10., mutta olin silloin 3 viikkoa flunssassa, joten homma jäi. Viimeisen harvoista lenkeistäni olin juossut paria viikkoa ennen tuota Vantaan tapahtumaa. Sen jälkeen tulinkin lähinnä sairasteltua ja dokattua 5 viikkoa.

Pari päivää ennen Heikelä Arctic Challengea sain jonkun ihme pistokohtauksen kotona toiseen keuhkoon, ja mietin jo mielessäni ”tässäkö tää nyt taas meni”. Onneksi tuo vaiva meni yleisen hädissään olemisen piikkiin, eikä sitä sen koommin kuulunut. Sitä tarkkailee ennen tuollaista koitosta erityisen tarkkaan omaa kehoaan ja varmasti itsekin keksii kaiken maailman traumaa oikein vaivojen päälle :) Huomasin oikean takareiteni olevan sopivasti juntturassa juuri aattoiltana. Se on pitkäaikainen vaiva, joka kaiketi johtuu epäergonomisesta työasennosta olohuoneen läppärillä. Yleinen vaiva nykypäivänä, väittäisin.

Heikelä Arctic Challenge käynnistyi 2.11. klo 13.00 tragikoomisella demo-efektillä, kun starttipistoolia ei saatu toimimaan, hädissään tehdyistä viime tipan valmisteluista huolimatta. Homman kämäisyyttä lisäsi se, että kun tapahtuma oli juhlallisesti avattu paikalle saapuneen Sibelius-Akatemian trumpetisti Akuliinan toimesta Finlandia-hymnillä, sitä seurasi nolo sekoilu starttarin kanssa. ”Isoo tuotantoo” ajattelin, kun liikkeelle lähdettiin Marcen ajolähtömerkeillä. Katso video startista >>

Heti alkumatkasta alkoi huutelu ohikulkijoiden ja autoilijoiden toimesta. Aluksi sävy oli paskaisen naureskeleva. En tarkalleen tiedä mitä taajuudella kerrottiin juoksuni aikana, mutta infon määrä oli kaikesta sivullisten kommentoinnista päätellen ähky-luokkaa.

Tietoisesti päätin olla kuuntelematta Radio Rockin lähetystä juoksun aikana, koska se olisi voinut sekoittaa plasmoja suuressa päässäni. Kuten juoksureitin laskenut ja tapahtumaa valvova Espoon rantamaratonin henkilökunta (www.rantamaraton.fi) totesi, ettei ”tässä mitään hätää ole, kun epäonnistuakaan ei voi.”

Ylittäessäni kehä III:n Masalassa autot tööttäilivät ajaessaan sillan ali, jota pitkin juoksin. Välillä kommenttia heittelivät vastaantulevat jalankulkijat, välillä jengi ajoi autolla vieressä lapsi takapenkillä ja huutelivat asioita. Kannustajien kanssa keskustelun lomassa piti myös tarkkailla muuta liikennettä ja ylittää ajoratoja niin, ettei saada miehestä ruumista heti alkumatkasta. Esimerkiksi länsiväylä ylitettiin tenniksestä tuttuun pallopoikatyyliin: ripeästi, kyyryssä ja hädissään pienen paikallaan juoksun jälkeen.

Samassa yhteydessä, joku bemari pysähtyi viereeni. Riisuin Ipod-kuulokkeeni kuullakseni mitä kannustusta tai vittuilua sieltä oli tulossa. Yllätyksekseni mies kysyikin ajo-ohjeita Turkuun, ja pakkohan hänet oli neuvoa perille.

Sarfvikin golfkentällä henkilökunta otti vastaan minut mukana pyöräilleen kartturi-valvojan siistillä rivillä golf-kärryjä, joissa ukot istuivat ihmettelemässä meininkiä. Ylittäessämme viheriöitä piti tarkoin etsiä korkeimmat kohdat kentästä, koska alavimmat kohdat olivat märkiä mättäitä, ja mahdollinen vesi menisi vapaasti hengittävistä juoksukengistä läpi kuin keittiörätistä. En missään nimessä halunnut kastella jalkojani parin asteen lämpötilassa ja siinä tuulessa. Edessä oli kuitenkin vielä ¾ matkasta :) Katso video Heikelän juoksusta Sarfvikin kohdalla >>

Golf-kentältä jäi muutenkin mieleen surrealistinen tunnelma, kun soittimesta työntyi Pink Floydin Marooned, sekä White Liesin Death ja laskeva aurinko paisteli pilven reunan takaa.

Saavuimme yllättävän nopeasti Kivenlahteen. Olin jotenkin etukäteen mieltänyt, että siinä vaiheessa ollaan jo melkein perillä. Väärin. Espoonlahti vesialueena on tuttu mulle veneilystä. Monet kerrat on tullut vedeltyä kuhaa ja köllöteltyä heinäkuisessa auringossa tuossa ympäristössä. Plaanaavassa veneessä matka taittuu mukavasti, mutta voi kuinka loputtoman pitkältä Espoonlahti tuntuikaan kun sitä rantaviivaa nuollen kiertää niissä olosuhteissa :) Heikelä ohittaa Kivenlahden, katso video >>

Ajattelin, ettei tästä minorauriin labyrintista pääse koskaan ulos, mutta äkkiä eteen pamahtikin Suomenojan voimalaitos ja seuraava huoltopiste. Tässä vaiheessa sivustahuutelijoiden kommentit olivat melkein pelkästään positiivisen kannustavia ”kova jätkä”-huutoja. Katso video >>

Joku tarjosi Carrolssin juustohampurilaista sivusta, yksi veijari halusi tulla jänikseksi juoksemaan rinnalle ja jauhamaan paskaa. Ei millään pahalla, mutta juuri sillä hetkellä en jaksanut ”tutustutaan toisiimme”-tyyppistä keskustelua. Espoon rantaraitilla oli kylläkin muita lenkkeilijöitä, joista osa toivotti tsemppiä. Ehkä se on vain subjektiivinen näkökulma, mutta tuntui jotenkin Orwellilaiselta, että isoveljellä oli vakoojansa joka puolella.

Eräs veijari voitti kaverilta kossupullon, kun ohitin Haukilahden paviljongin. Olin kuulemma jaksanut yllättävän pitkälle. Noilla kohdilla tuli ensimmäisen kerran sellainen fiilis, että nyt on pakko venytellä. Muutaman kerran pysähdyin reissulla oikomaan jäseniä ja survomaan energiageeliä suusta alas tai juomaan vettä.
Katso video kossupullomiehestä Haukilahdessa >>

Täytyy olla tyytyväinen, että vatsa (joka on helvetinmoisessa möyhennyksessä juoksun aikana kaikesta pompotuksesta johtuen) toimi loistavasti. Kaiken se imi, eikä mitään edes aikonut tulla ulos toisesta päästä. Tämä ei ole itsestään selvyys, kuten maratonin juosseet tietävät.

Pimeän laskeuduttua alkoi oikeasti tulemaan vähän kylmä. Navakka tuuli mereltä loi mukavan rapeata tunnelmaa. Huomasin, että naamani oli kylmettynyt turraksi, kuin olisi käynyt hammaslääkärissä puudutuspiikillä. Keli oli nimenmukaisesti arktinen ja raikkaan kostea. Pyörällä liikkuva kartturi-valvoja Ville joutui lämpimikseen ajamaan nopeita spurtteja edes takaisin pysyäkseen jotenkin lämpimänä. Välillä sekoiltiin, mentiin väärälle reitille ja oltiin epätietoisia oikeasta suunnasta. Kartan lukeminen pimeässä ilman otsalamppua on mielenkiintoinen harrastus. Loppujen lopuksi Heikelä Arctic Challenge oli 43,400 metrin mittainen, eli 1,2 kilometriä liian pitkä :)

Westendin kohdalla ihmettelin, että onpas kova liikenne tällä rantatien pätkällä. Laskin, että ohitseni ajoi kahdeksan auton letka, joka pysähtyi yhtäaikaisesti tiensivuun. Tuli jotenkin liikuttunut olo, kun joka autosta ruuvattiin ikkunaa auki ja kannustettiin tai irvisteltiin jotain tupakka huulessa.

Juuri ennen länsiväylän alitusta pääkaupunkiin saapumista kierrettiin ylimääräinen Karhusaaren lenkki. Katuvalojen loisteesta poikettiin pilkkopimeälle ulkoilureitille, joka oli päällystynyt paksulla kerroksella kuolleita lehtiä. Ensimmäistä kertaa olin kusessa. Oli juostu joku 34 km. Hädin tuskin erotin polkua reunustavat puut, saatikka että olisi pystynyt ennakoimaan mahdollisia kuoppia, puiden juuria tai muuta mihin olisi voinut nilkkansa teloa. Jalkoja en jaksanut enää kunnolla nostaa, vaan lehdet pöllähtelivät kun laahustin eteenpäin.

Äkkiä takaani näkyivät auton valot. Reitin alun perin piirtänyt Tuija Luhtahan se siellä ajoi tietynlaisena valaisevana majakkana. Tuija valvoi suoritustani autosta suorituksen ajan. Tietyissä kohdissa hän ajoi autolla edessämme näyttäen tietä. Se, että hän ajoi autonsa tuolle pururadan pätkälle, jonne en edes tiennyt auton mahtuvan, osoitti hienoa pelisilmää häneltä. Aika Blair Witch Project-tunnelmissa tuossa vaiheessa nimittäin olin. Mikä uskomattominta, Tuijalla oli koko juoksuni ajan 2-vuotias lapsi autossaan, kun sitä ei olisi kukaan ehtinyt hakea hoidosta. Eikä siinä mitään, parivuotias viihtyi kuulemma hyvin, on tottunut siihen että ollaan liikekannalla :) Kiitokset hänelle kärsivällisyydestä!

Luulin alun perin, että maalin jo häämöttäessä homma on jollain tavalla innostavaa ja helpottavaa, mutta vitut. Mitä lähemmäksi maali tuli, sitä epämiellyttävämpää eteneminen oli.

Lauttasaaressa oli pakko kävellä muutama mäki ylös, ettei tarvinnut tuupertua kenenkään rapun oven eteen. Voimat oli sen verran vähissä, et projekti olisi voinut tyssätä siihen. Autoteiden ylikään ei jaksanut enää sännätä aikaisemmalla napakkuudella, vaan esimerkkinä Lauttasaaren silta ylitettiin keskeltä viistosti röyhkeästi sellaisella ”täältä mä tuun, pois alta”-asenteella. Katso video viimeiseltä juomapisteeltä Lauttasaaresta >>

Loppujen lopuksi löntystelin maaliin, toimituksemme eteen, jossa odotti iso joukko tuttuja ja tuntemattomia. Uskomaton fiilis ylittää viiva. Olen todella kiitollinen kaikille jotka tuli paikalle, kannusti radiossa ja matkan varrella. Olin oikeasti liikuttunut nähdessäni väkijoukon. Katso video maalista >>

En tiedä onko tämä ihan korrektia, mutta ajattelin tähän heittää entisen Aamushow-juontajaparini Teemu Suomisen kommentit facebookista. Teemu kertoi maaliintulostani seuraavaa:

”Meikä ihmetteli kun ikkunan alta alkoi kuulumaan kauhee kiljuminen ja hurraaminen. Täysin tietämättömänä mistä on kyse kattelin parvekkeelta herran maaliintuloa. Totesin että onpa kylmä, menin takas sisään sohvalle sipsipussin kanssa ja ajattelin, että on se Jussi hölmö kaveri.”

Kotiin päästyäni menin vaa’alle, olin laihtunut 3,6 kg lenkin aikana. Unohtakaa jotkut väkinäiset Tri Toloset, maraton se on joka laihduttaa! Nyt tätä kirjoittaessa kaksi päivää tapahtuneen jälkeen jalkani ovat näköjään tehty betonista. Yhtä elastiset ja kimmoisat :)

Kiitos kaikille! Etenkin Villelle ja Tuijalle Espoon rantamaratonista, sekä ystävilleni Jukalle ja Janille, jotka olette psyykanneet mua tähän suoritukseen pitkän kaavan kautta. Ilman teitä homma ei olisi onnistunut!

Tässä vielä sportstrackerille tallentunut reitti kokonaisuudessaan.

http://sportstracker.nokia.com/nts/workoutdetail/index.do?id=1763577

Taulukossa ilmoitettu nopeus ei pidä paikkaansa, se on polkupyörän vauhti, josta suoritus on taltioitu. Lisäksi ajasta on otettu pois ne sekunnit, jotka pyörä oli paikallaan.



--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Heikelän reitti:
Kirkkonummi-Helsinki 42 200 m. Aion juosta viisi metriä pidemmälle kuin Englannin hovin määrittelemä virallinen matka.
(Tarkempi reitti: Kirkkonummi-Kivenlahti-Soukka-Iivisniemi-Matinkylä-Westend-Lauttasaari-Ruoholahti-Tehtaankatu)

Lähtöpaikka on Kirkkonummen keskustassa Varuboden Arenan edustalla.

Maali on STX Europe (Aker Yardsin) telakan sisäänkäynnin edustalla, Tehtaankadun ja Munkkisaarenkadun risteyksessä.

Reitin mittaa Espoon Rantamaratonin henkilökunta, joka myös valvoo suoritusta.

Heikelä Arctic Challenge maanantaina 2.11.2009. Startti klo 13 Kirkkonummella ja Radio Rockin taajuudella.