Maailmassa on miljoonia ja taas miljoonia musiikkikappaleita. Vain osa niistä kasvaa niin valtaviksi, että kestävät aikaa graniittisen peruskallion lailla.
Radio Rock halusi löytää ne sammaloitumattomimmat klassikot ja tulevaisuuden järkäleet, ja siksi pyysimme sinun apuasi.
Ääniä annettiin järjettömästi, joiden perusteella listattiin 1000 kovinta kappaletta.
Tästä eteenpäin, päivästä päivään, kuukaudesta kuukauteen, kuulet Radio Rockin taajuudella toinen toistaan suurempia kappaleita, kunnes vuoden lopussa kuulet biisin, joka pöllyttää hilsettä tämän maan rokkareiden tukista enemmän kuin mikään muu maailmassa.
Lopputuloksesta voi aina valittaa, kitistä ja mussuttaa. Mut onhan se kieltämättä aika lapsellista puuhaa, eikä siitä ole mitään hyötyä. Tulee kaikille vaan paha mieli sellaisesta.
Tarinat biisien takaa kuultavissa Radio Rockin taajuudelta maanantaista perjantaihin klo 10.30, 13.00, 17.00 ja 18.30.
Lista on myös nähtävillä biisien historiikkeineen tällä sivustolla, jonne se päivittyy luku luvulta.
Tämä on 1000 rockhistorian kovinta biisiä -listaus!