Raskasta, omintakeista rokkia veivaava Black Label Society valtaa Helsingin kulttuuritalon maaliskuun kolmantena päivänä. Oman lippunsa voi tilata Tiketin tai Lippupalvelun välityksellä ensi maanantaista 29.11. alkaen.
Ozzy Osbournen kitaristina tunnetun Zakk Wylden metallibändi näki päivänvalon vuonna 1998, kun 80-luvulta lähtien Ozzyn leivissä ollut Wylde halusi pitää hieman taukoa ja perustaa oman bändin. Vuotta myöhemmin julkaistu debyyttialbumi ”Sonic brew” teki tunnetuksi Black Label Societyn tavaramerkiksi myöhemmin nousseen southern-rock-kitaroinnin ja -poljennon. Bändi tuli varsinaisesti tunnetuksi kuitenkin vasta vuonna 2003, kun yhtyeen viides albumi ”The blessed hellride” julkaistiin. Wylden ja Ozzyn yhteistyön päätyttyä viime vuoden lopussa Wylde on ilmoittanut keskittyvänsä Black Label Societyyn. Viime elokuussa julkaistu järjestyksessään kahdeksas studioalbumi ”Order of the Black” keräsikin hyvät arvostelut ja nousi saman tien Yhdysvaltojen Billboard-listan sijalle neljä.
http://www.blacklabelsociety.net/
Liput: 43 euroa + mahd. toimituskulut www.lippupalvelu.fi sekä www.tiketti.fi
Radio Rockin Prospectit valittiin satojen hakijoiden joukosta. Prospectit tulevat eri puolilta Suomea ja tekevät monipuolista sisältöä Radio Rockin nettisivuille. Radio Rockin Prospectit käyvät keikoilla ja kirjoittavat keikkaraportteja, arvosteleva levyjä ja kirjoittavat laajalla skaalalla rock-uutisia niin maakuntien pikkuklubeilta kuin kansainvälisistä ympyröistäkin.
Liity myös Prospectien Facebook-ryhmään >>
Ikä: 22
Paikkakunta: Tampere
Muutin aikoinani Savon perämetsiköistä Tampereelle opiskelemaan näyttelemistä. Nyttemmin näytteleminen on jäänyt vähemmälle, mutta tykästyin Tampereeseen kaupunkina niin paljon, että päätin jäädä Pirkanmaan vaivoiksi. Tällä hetkellä teen sekalaisia työkeikkoja.
Yleensä minut voi bongata keikoilta tai jossakin Tampereen "lukuisista" hevibaareista. Hihasta voi tulla vetämään jos on asiaa!
Ikä: 21
Paikkakunta: Helsinki
Aineksina: opiskelija, kitaristi ja musiikkituottaja - kyllä näistä jonkinlainen soppa syntyy. Musiikin suurkuluttaja laidasta laitaan. Mitä muut ajattelevat ja häpeävät, sen tämä jätkä kehtaa sanoa ääneen. Ihminen on oma itsensä, eikä puheilla muuksi muutu.
Ikä: 25
Paikkakunta: Helsinki
Keikkakuvaamisesta ja kitaroimisesta elämänhalunsa saava juntti jolle Rock ja Metallimusiikki on enemmänkin elinehto kuin harrastus. Taatusti Suomen ainut 6-vuotias joka on itkeny silmänsä päästä kun Freddie Mercury kuoli. Tykkää Melodeathistä, Rockista ja Thrashistä. Jos haluat tarjota juotavaa - Jekkubattery por favor!
Ikä: 20
Paikkakunta: Vantaa
Vantaalla asuva kitaraa soittava rokkari, joka tykkää keikoilla käymisestä ja kebabista. Makuun on raskaampi Rock ja Metalli. Ammatiltaan rakennusmies.
IKä: 25
Paikkakunta: Turku
Vaikea mutta yksinkertainen, moraalisesti arveluttava. Rock-musiikin lisäksi lähellä sydäntäni on aina ollut keuhkot.
Born to lose, live to win. -Lemmy Kilmister
Comments
Kommentoi