Pälkäneeltä ponnistava Distained niminen orkesteri on onnistunut luomaan Oululaisten brändäämän synkän ja melankolisen mutta melodisen saundimaailman ilman purevaa pakkasta ja pimeitä iltoja. Kaikki melodinen metalli ei siis tulekkaan pohjoisen lakeuksilta.
Distained on tummasävyistä, melankolista ja raskasta rockia soittava bändi, joka on lähtöisin Pirkanmaalta Pälkäneen kunnasta.
Yhtyeen musiikki perustuu tarttuviin melodioihin, raskaisiin kitaravalleihin ja puhtaisiin lauluosuuksiin, jotka kaikki yhdessä luovat vahvan ja tunnelmallisen kokonaisuuden Distainedin musiikista.
Distainedin uudistunut kokoonpano sai alkunsa vuoden 2008 syksyllä, jolloin hollantilais-suomalainen laulaja Niklas Sluyter liittyi bändiin. Bändin runko, eli Anssi, Joni ja Jukka on tosin pysynyt samana jo perustamisvuodesta 1999.
Kahden lyhyen ajan sisällä tapahtuneen komppikitaristin vaihdon jälkeen löytyi syksyllä 2010 Tony Helaakoski kitaran varteen, ja Bändi vakiinnutti kokoonpanonsa.
Distainedin nykyinen kokoonpano on siis seuraava:
Niklas Sluyter – laulu
Anssi Kalliotyrni – kitara
Tony Helaakoski – kitara
Joni Ali-Kippari – rummut
Jukka Lehtojoki – basso
Yhtye on tehnyt paljon kehuja keränneen tunnelmallisen ja tarinallisen musiikkivideon, puhtaasti amatööripohjalta ja jos videoon on katsominen niin jo kymmenisen vuotta louhineen orkesterin pojat ovat tosissaan tekemässä musiikkia massoille.
Yhtyeen voi bongata 9.4 livenä YO-Talolla Tampereella. Yhtye on myös kiinnitetty kesän Aitoon Kirkastusjuhlien ohjelmistoon.
Hyvät naiset ja herrat, tässä bändin musiikkivideo. Videon on ohjannut Miika Hakala
Yhtyeen kotisivut löytyvät täältä >>
Mainos:
Fiskars, Tammisaari 91,4
Forssa, Tammela 107,5
Helsinki 94,9
Iisalmi 104,7
Joensuu 103,7
Jokela 95,7
Jyväskylä 97,7
Kouvola 90,0
Kuopio 100,9
Lahti 89,7
Lapua 100,4
Mikkeli 93,0
Oulu 95,8
Raahe 89,9
Rauma, Eurajoki 96,5
Rovaniemi 106,3
Tampere, Ylöjärvi 104,2
Turku 97,6
Tornio 98,8
Vaasa 91,6
Vuokatti 107,0
Welhon kaapelissa 99,7
Espoo 99,7
Helsinki 99,7
Vantaa 99,7
Hamina 106,2
Kotka 106,2
Kouvola 106,2
Heinola 87,9
Lahti 87,9
Forssa 99,2
Tampere 104,9
Ylöjärvi 104,9
Salo 89,2
Naantali 100,9
Turku 100,8
Raisio 100,9
Pori 92,5
Rauma 96,9
Jyväskylä 107,9
Iisalmi 94,8
Kuopio 107,6
Mikkeli 102,5
Oulu 101,2
Kajaani 93,55
Hämeenlinna 89,1
Comments
Oisin halunnut nähdä Esko Koveron pääroolissa vetämässä pulkkaa!
Kommentoi