Jääkiekon SM-liigan televisiointi siirtyy kokonaan Sanoma Media Finlandiin kuuluvalle Nelonen Medialle. Sopimus käynnistyy kaudesta 2013–2014 ja sen myötä kaikkien SM-liigan pelien televisiointi siirtyy yksinoikeudella Nelonen Medialle.
– Sanoman strategisena tavoitteena on entisestään monipuolistaa kuluttajille tarjottavia mediapalveluja. Yhteistyö SM-liigan kanssa tarjoaa meille ainutlaatuista sisältöä, jonka jakelussa aiomme hyödyntää koko Sanoman monipuolista media- ja palveluvalikoimaa, Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Anu Nissinen toteaa.
Nelonen Median liiketoimintajohtaja Hans Edin lupaa jääkiekkofaneille kokonaisvaltaista kokemusta sarjan parissa.
– Sopimus SM-liigan kanssa antaa Nelonen Medialle mahdollisuuden rakentaa kotimaisen jääkiekon ympärille kuluttajaystävällinen televisiotuote. SM-liigasta tulee olennainen osa televisionkatsojien viikkorytmiä syksystä 2013 alkaen, Hans Edin kertoo.
Myös SM-liiga on innoissaan uudesta sopimuksesta. Sen mukaan muutoksesta hyötyvät ennen kaikkea jääkiekkofanit ja -katsojat.
– Yhteistyö Sanoman kanssa avaa SM-liigalle ennennäkemättömät mahdollisuudet palvella suomalaisia jääkiekkofaneja, tuoda jääkiekko uusien kohderyhmien ulottuville ja vahvistaa brändiämme entisestään, SM-liigan puheenjohtaja Hannu Penttilä uskoo.
– Tästä sopimuksesta hyötyvät niin yleisö, liiga kuin liigajoukkueetkin. Se vahvistaa varmasti myös seurojen ja yleisesti suomalaisen jääkiekon kansainvälistä kilpailukykyä, SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen visioi.
Nelonen Median kanavabrändeihin kuuluvat mainosrahoitteiset tv-kanavat Nelonen, Jim ja Liv, maksu-tv-kanavat Nelonen Kino, Nelonen Maailma, Nelonen Perhe, Nelonen Pro 1 ja 2, radiokanavat Radio Aalto, Radio Rock, Radio SuomiPOP, Groove FM, Metro FM, netti-tv ruutu.fi sekä kaikkien kanavien verkko- ja mobiiliratkaisut.
Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on yli 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediakonserni.
Mainos:
Fiskars, Tammisaari 91,4
Forssa, Tammela 107,5
Helsinki 94,9
Iisalmi 104,7
Joensuu 103,7
Jokela 95,7
Jyväskylä 97,7
Kouvola 90,0
Kuopio 100,9
Lahti 89,7
Lapua 100,4
Mikkeli 93,0
Oulu 95,8
Raahe 89,9
Rauma, Eurajoki 96,5
Rovaniemi 106,3
Tampere, Ylöjärvi 104,2
Turku 97,6
Tornio 98,8
Vaasa 91,6
Vuokatti 107,0
Welhon kaapelissa 99,7
Espoo 99,7
Helsinki 99,7
Vantaa 99,7
Hamina 106,2
Kotka 106,2
Kouvola 106,2
Heinola 87,9
Lahti 87,9
Forssa 99,2
Tampere 104,9
Ylöjärvi 104,9
Salo 89,2
Naantali 100,9
Turku 100,8
Raisio 100,9
Pori 92,5
Rauma 96,9
Jyväskylä 107,9
Iisalmi 94,8
Kuopio 107,6
Mikkeli 102,5
Oulu 101,2
Kajaani 93,55
Hämeenlinna 89,1
Comments
Ne pelit jotka Urhon netti-tv:stä katsoin olivat todella heikko esitys. Laatu oli todella heikkoa ja katsotuimmissa otteluissa ei kaista riittänyt vaan lähetys pätki tai ei käynnistynyt ollenkaan. Toivon todella että netti-lähetykset jatkuvat nelosellakin ja laatu paranisi huomattavasti.
Muistakaahan, että Nelonen ei päätä maksukanavapakettien hintoja vaan operaattorit! Lisäksi jossain haastattelussa joku heppu Sanomalta sanoi, että varmastikin kaikki pelit tullaan jossain muodossa näkemään myös tulevaisuudessa.
"Ennennäkömättömät mahdollisuudet"...
UrhoTV:n nettikatselumahdollisuus on ollut loistava. Helsinkiläisenä - maakuntajoukkueen kannattajana on voinut seurata oman seuransa pelejä "kausikortilla" ja voinut nähdä jokaisen pelin... Pahoin pelkään, että Sanoma ei tarjoa jatkossa kaikkia pelejä netin kautta. Ja siinä vaiheessa irtisanon kyllä nykyisen Nelosen Pro pakettini...
Lisäksi mielenkiintoista nähdä miten Urhon ja ensi kauden käy, kun tietävät että SM-liiga ei enää panosta jatkossa heihin.
Urho oli huippu, kaikki pelit Soneran palvelusta. Jos Nelosella vain satunnaisia pelejä maksukanava ei kiinnosta. Faneja kiinnostaa vain omat pelit. Jääkiekko alamäessä mm-hypetys poltti lajin viimeistään pohjaan, tähtipelaajat haihtuneet SM-liigasta.
Käykö Mertarannalle kuten Juha Watt Vainion Ahonlaitaa-laulussa: ..eikä Mertaranta selosta, minä nautin kesästä...
Toivottavasti pelit näkyvät jatkossa yhdeltä maksukanavalta, eikä kolmelta niin kuin nyt. Hyväksyn sen että pitää maksaa, mutta nykyinen käytäntö jossa pitää ostaa yhden maksukanavan lisäksi yksi kanavapaketti lisää, josta tulee lähinnä täyteohjelmaa. Vielä kun saisi maajoukkueen pelit samalle kanavalle, niin olisi hyvä.
kuinkakohan paljon niitä otteluita tullaan näkemään vapaasti katsottavilla kanavilla ?
Toivottavasti ainakin enemmän kuin tuo nykyinen yksi ottelu/kuukausi, jos oikeudet kokonaan sitten siirtyvät...
Urho TV Total lähettää nyt KAIKKI ottelut Soneran IP TV:n kautta samanaikaisesti.Miten ja millä tavalla Nelonen on aikonut tämän hoitaa? Muuten ei voi sanoa, että homma menisi parempaan suuntaan - tai tarjonta edes pysyisi samana.
epäilen että tulee takapakkia... urho total ollut aika hyvä jos selostajia ei lasketa! Pääasia eli kaikki pelit tv:stä ja heti!!
Jos lähetykset menee maksukanavalle niin viikon vinkki: Älkää ruvetko ahneeksi. Tiedätte kyllä kuinka ahneille käy. Ei suomalaiset onneksi enää osta mitä tahansa millä hinnalla tahansa.
Järkevällä hinnoittelulla saatatte ehkä päästä omillenne
Kommentoi