Saksan ylpeys Scorpions ilmoitti jokin aika sitten vetäytyvänsä keikkalavoilta, mutta musiosointi jatkuu kaikesta huolimatta. Kitaristi Matthias Jabs kertoi Billboard.com:in haastattelussa, että bändi on kaivellut arkistojensa uumenista "keskeneräisiä kappaleita 80-luvun alusta, ylijäämiä albumeilta 'Blackout' sekä 'Love at First Sting". Tähän mennessä viisikko on työstänyt tusinaa kappaletta yhdessä tuottajien Mikael "Nord" Anderssonin sekä Martin Hansenin kanssa. Ja lisää on luvassa:
"Jatkamme arkistojemme tutkimista ja valitsemme ehkä 16-18 kappaletta, joista jalostamme 12 parasta," Jabs kertoo. "Materiaali on yllättävän hyvää ja idea projektille saatiin faneilta. He olivat niitä jotka sanoivat: 'Teillä täytyy olla ylimääräistä materiaalia noilta ajoilta', ja he olivat kuin olivatkin oikeassa."
Joihinkin kappaleisiin Scorpparit lisäävät uusia osuuksia jo olemassa oleviin nauhoituksiin, samalla kun toisiin kirjoitetaan kokonaan uudet sanoitukset.
Vaikka kitaristin mukaan "musiikki heijastaa vahvasti omaa aikaansa" kolmen vuosikymmenen takaa, Jabs lupaa että yhtye paiskii hommia modernisoidakseen uudet kappaleet.
"Teemme töitä samalla tavalla kuin nauhoitamme albumeita tänä päivänä," Jabs selittää. "Kuitenkin perusideat, riffit, tunnelma, kirjoitustyyli sekä sovitus; ne me yritämme pitää mahdollisimman alkuperäisinä. 30 vuoden jälkeen ei kukaan meistä voi saada samanlaisia ideoita kuin nuoruuden päivinämme, joten halusimme pitää sen hengen yllä."
Matthias Jabs lupailee, että vielä nimeä vailla oleva albumi ilmestyy ensi vuonna. Silloin ilmestyy myös yhtyeestä kertova dokumentti jonka on ohjannut Katja Von Garnier, joka seurasi Scorpionsia viimeisen vuoden ajan yhtyeen maailmankiertueella.
Lisäksi Scorpionsia on pyydetty esiintymään vuoden 2014 jalkapallon MM-kisojen alkuseremoniassa São Paulossa Brasiliassa:
"Kisojen edustajat lensivät Lontooseen ehdottaakseen keikkaa meille. Homma oltaisiin voitu hoitaa puhelimellakin, mutta he halusivat näyttää kuinka tosissaan he olivat. Niinpä suostuimme keikkaan."
Mutta, hän lisää, Scorpionsilla ei ole aikeita muuttaa mieltään kiertämisen lopettamisesta joulukuun 15. päivä Saksan Oberhausenissa soitettavan kiertueen viimeisen keikan jälkeen.
Lähde: Billboard.com
Mainos:
Fiskars, Tammisaari 91,4
Forssa, Tammela 107,5
Helsinki 94,9
Iisalmi 104,7
Joensuu 103,7
Jokela 95,7
Jyväskylä 97,7
Kouvola 90,0
Kuopio 100,9
Lahti 89,7
Lapua 100,4
Mikkeli 93,0
Oulu 95,8
Raahe 89,9
Rauma, Eurajoki 96,5
Rovaniemi 106,3
Tampere, Ylöjärvi 104,2
Turku 97,6
Tornio 98,8
Vaasa 91,6
Vuokatti 107,0
Welhon kaapelissa 99,7
Espoo 99,7
Helsinki 99,7
Vantaa 99,7
Hamina 106,2
Kotka 106,2
Kouvola 106,2
Heinola 87,9
Lahti 87,9
Forssa 99,2
Tampere 104,9
Ylöjärvi 104,9
Salo 89,2
Naantali 100,9
Turku 100,8
Raisio 100,9
Pori 92,5
Rauma 96,9
Jyväskylä 107,9
Iisalmi 94,8
Kuopio 107,6
Mikkeli 102,5
Oulu 101,2
Kajaani 93,55
Hämeenlinna 89,1
Comments
the scorpion on minulle se musiikillinen ensirakkauteni!nyt olen kuunnellut ja seurannut tuon upean bändin musiikkia ja tekemisiä noin40vuotta ja yhä janoan lisää the scorpions-musaa!monta asiaa olen yhtyeen fanina huomannut todeksi ja jos jotakin haluan mainita niin sen kuinka täydestä sydämestä scorpparit ovat aina kaiken tehneet!ei turhia esim.ulkomusiikillisia asioita tms.ja aina harkittua laatua minkä kyllä voi huomata musiikin tasossa joka tavalla!haluan kiittää rakastamaani upeaa bändiä ja kaikkia sen jäseniä vuosien takaa ja nyt mutten halua kiittää lopullisesti!itse olen vakavasti sairas enkä tiedä päivieni määrää mutta rukoilen yhtä!rukoilen että jotenkin jokin ihme kävisi toteen ja että näkisin klasun rudin ja muut vielä esiintyvän ja tapaisin heidät ja saisin jutella ja kiittää kaikista näistä vuosista ja voimasta mitä olen saanut musiikistaan!olisin jo kuollut sairauteeni ilman sitä kaikkea mitä scorppareiden musiikki on minulle antanut!voimaa jaksaa!tunteita monenlaisia!niin paljon kiitos koko sydämestäni!kiitos! T.petri castrèn
Kommentoi